Meitä on moneen junaan

lumiveistos_jalat

Eilen jouduin hämmästyksen valtaan odotellessani koulutushaastatteluun pääsyä. Haastattelukutsussa oli pyydetty saapumaan tiettyyn osoitteeseen ja jäämään odottelemaan aulaan, josta haastattelija kävisi ryhmän sitten hakemassa. Kyseessä oli ryhmähaastattelu.

Saavuin paikalle ajoissa, noin viisitoista minuuttia ennen haastattelun alkamista. Paikalla näytti istuskelevan jo puolisen tusinaa ihmistä, sekä miehiä että naisia, ikähaarukan ollessa noin 20v. – 50v. Riisuin päällysvaatteet naulakkoon, kävin vessassa, laitoin puhelimen tässä vaiheessa jo äänettömälle ja reppuun ja menin sitten sohvaryhmän luo, jossa ihmisporukka istuskeli. Kysyin, oletteko tekin menossa haastatteluun, johon yksi ihminen äännähti ”Ummm”. Istuin sohvalle muiden joukkoon ja hetken päästä virittelin keskustelua todeten, että on tämä paikka muuttunut siitä, kun itse täällä työskentelin vajaa 20 vuotta sitten. Kukaan ei hiiskahtanutkaan! Kaksi tuijotti kiinteästi kännykkänsä näyttöä. Olin vähän ihmissäni ja jopa nolona… selvä juttu, ollaanpa vain hiljaa. Puhetta ei selvästi kaivattu, tai ei ainakaan kaivattu mitään interaktiivista keskustelua.

Paikalle tuli vielä muutama haastateltava seisoksimaan sohvaryhmän reunamille. Viimeiseksi saapui myös noin itseni ikäinen nainen, joka kysyi, oletteko menossa sinne haastatteluun? Vastasin heti kaikkien puolesta, että OLLAAN! Kukaan muu ei hiiskahtanutkaan. Nainen kysyi voiko istua viereeni, sanoin että tottakai! Totesin hänellekin saman repliikin mitä muille aikaisemmin, että paikka on muuttunut. Tähän nainen vastasi, että hän on taas työskennellyt viereisessä talossa! Ehdittiin noin viiden minuutin aikana jutella tämän naisen kanssa omat työhistoriat läpi, kunnes haastattelija tuli hakemaan meitä neuvottelutilaan, jossa haastattelu pidettiin.

Haastattelu meni mielestäni oikein hyvin. Olin valmistautunut etukäteen miettimällä mitä kertoisin omasta työ- ja koulutushistoriastani, mielenkiinnon kohteistani ja millaisiin tehtäviin haluaisin päästä. Omalla vuorollani kerroin sitten vapaamuotoisesti pyydetyt asiat, olin oma itseni, vähän rönsyilevä, mutta iloinen ja pirteä itseni. Juurikin persoonaa pyrittiin tällä haastattelulla kaivamaan hakemusten takaa esille ja uskon että onnistuin tässä. Myös puhelias vieruskaverini vaikutti eläväiseltä ja kertoi itsestään hyvin luontevasti ja sanoja säästelemättä.

Mikä tässä tilaisuudessa, sen ala-aulan kokemuksen lisäksi, sai hämilleen oli muiden puheenvuorot. Niinkuin vähän arvelin ja pelkäsin sen ensikohtaamisen perusteella, melkein kaikki muut haastateltavat olivat hyvin vähäsanaisia, osa jopa pelokkaita ja selvästi valtavan jännittyneitä. Ainakin puolet sanoi toivovansa, että pääsisi töihin mahdollisimman pieneen porukkaan ja osa halusi jopa tehdä töitä mieluiten etänä, yksin kotoa! Olin aivan hämilläni ja kummissani. Tokihan meitä on moneksi, osa on ujoja, osa puheliaita ja muut siltä väliltä, mutta että samalla kertaa sattui näin suuri määrä ihmisiä, jotka olivat näin arkoja puhumaan vieraalle ihmiselle.

Haastattelun jälkeen kouluttajat pyysivät minua ja tätä toista puheliasta naista jäämään juttelemaan. Pitkä tovi vielä juteltiin, osa aiheista käsitteli juurikin sitä, kuinka jotkut ihmisistä on niin arkoja, etteivät he uskalla ottaa mitään kontaktia vieraisiin ihmisiin, jolloin he todellakin tarvitsevat kaiken avun päästäkseen töihin. Olen kai elänyt tähän saakka jossain tynnyrissä, koska en osannut arvata kuinka paljon tällaisia arkoja ihmisiä voi olla meidän yhteiskunnassa. Miten tällaisen aran ja pelokkaan ihmisen kanssa voi vaikka hieroa ystävyyttä? Olisiko kenelläkään mitään vastaavanlaisia kokemuksia tai vinkkejä, kuinka ujoa ja hiljaista ihmistä voisi lähestyä pelästyttämästä häntä hengiltä?

Rakkautta päivääsi ❤

 

Mainokset

One thought on “Meitä on moneen junaan

Add yours

  1. Olipa mukava kirjoitus! Näitä hiljaisia ja keskustelua karttavia on todella paljon. En tiedä, miten heitä voisi auttaa, sillä pakolla se ei ainakaan lähde. Sen sijaan mielestäni peruskoulussa pitäisi olla kurssi aiheena keskustelutaito. Kun saa valmiuksia asiassa rohkaistuu. Omaan koulutukseeni kuului aikanaan oppiaineena puhetaito ja olen vuosikymmenten aikana arvostanut asiaa suuresti.

    Hymyhetkiä sinulle!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggers like this: