Lemmikin oikeus olla rakastettu

Töppöliini

Omistan kaksi ihanaa kissaneitiä Töppö ja Napsu ❤ Nämä ihanat karvapallerot ovat olleet tärkeä osa perhettämme jo 15 vuoden ajan. Lapsuudessa meillä oli monta koiraa ja nuorena aikuisenakin perheeseemme kuului ensin yksi noutajakoira, jonka pelastimme tappotuomiolta, sekä myöhemmin myös metsästyskoira.

Nämä kissaneidit Töppö ja Napsu ovat olleet pojalleni erittäin tärkeät ystävät läpi hänen lapsuuden ja nuoruuden. Olin yksinhuoltaja ja päivät pitkät töissä, jolloin poikani ei pienenä koululaisena tarvinnut aikaisin koulusta päästyään saapua tyhjään kotiin. Erityisesti Napsusta tuli poikani oma, tämä nukkui pojan vieressä ja lukemattomat tunnit vietti hiirimatolla istuen tai makoillen, kun poika pelasi tietokonepelejä (kissa ei seurannut ruutua, vaan oli kasvot poikaan päin, toinen tassu omistavasti hiirikäden päällä).  Minulle ja perheelleni, kuin myös suurelle osalle lemmikkien omistajista on varmaan aivan selvää, että lemmikkieläin on täysin ihmisen vastuulla ja riippuvainen perheestä, jossa elää. Mutta valitettavasti poikkeuksiakin on.

Mikä kirvoitti minut sanailemaan tästä aiheesta oli eilen lähikaupan edessä näkemäni kauhunäytelmä. Suurikokoinen, hieman nukkavierun oloinen nuorehko (n. 30v.) mies oli kaupan edessä ja valjaissa oli hellyttävä, keskikokoinen koira. Koira rimpuili sinne tänne, kun mies yritti kiinnittää hihnaa pyörätelineeseen, enkä hetkeen kiinnittänyt asiaan huomiota (lukitsin omaa pyörääni). Mutta sitten koira jostain syystä pääsikin irti ja yritti lähteä karkuun. Mies nappasi koiran kiinni ja retuutti sitä kovakouraisesti, jonka jälkeen sitoi koiran uudelleen telineeseen. Missään vaiheessa mies ei pukahtanut sanaakaan eläimelle, käyttäytyi vain tosi rajuin ottein. Teki mieli avata suu, mutta mies oli järkäleen kokoinen ja uhkaavan oloinen, joten livahdin kauppaan. Kaupasta tullessa koira odotti niin surullisen ja alistuneen näköisenä ulkona, että minulle tuli itku. En ole vieläkään saanut eilistä tapausta mielestäni, surettaa tosi paljon tällainen. Varsinkin kun tiedän, ettei tämä näkemäni ole ainutlaatuinen tapaus, näitä on varmasti.

Miksi ihminen ottaa lemmikin, jos siitä ei halua huolehtia parhaalla tavalla? Kenenkään ei ole pakko. Jos tietää olevansa vihainen luonne, voisiko sitä vihaa purkaa johonkin muuhun, jättää se lemmikki hankkimatta? Niille löytyy varmasti parempiakin koteja.

Toinen todella ikävä asia on lemmikkien ja erityisesti kissojen hylkääminen. Jos lemmikin ottaminen on helppoa (maatiaiskissojen kohdalla kun näin valitettavasti on, ne ovat halpoja ja niitä on paljon saatavilla), niin ei se silti oikeuta ottamaan lemmikkiä hetken mielijohteesta! Kissat elää yleensä paljon vanhemmiksi kuin koirat (15-20 vuotiaiksi) ja tätä tulisi oikeasti miettiä ennen lemmikin hankkimista. Tulisi myös ottaa tarkkaan selvää mitä kyseisen lemmikin hoitoon ja huolehtimiseen kuuluu. Tämä on varmasti ihan selvää ostettaessa rotukissoja ja koiria yms. eläimiä kasvattajilta, jotka varmasti antavat hyvät ohjeet, mutta aivan eri juttu on, kun lasten toiveesta otetaan maalaistalosta pieni, suloinen kissanpentu kotiin kahvipaketin hinnalla. Eläin ei koskaan ole lelu tai viihdyke, siitä pitää olla valmis huolehtimaan eläimen koko loppu iän verran.

Perheen lapsille tulisi heti tehdä selväksi kuinka eläintä hoidetaan ja kohdellaan. Lasten, kuin myös aikuisten tulisi ymmärtää ja ajatella etukäteen sitä, että eläin on aina eläin ja käytös on eläimen ominaisuuksien mukaista. Koiria tulisi kouluttaa niiden lajille ominaisten ominaisuuksien puitteissa, mutta kun kyseessä on kissa, tulee olla valmistunut siihen, että kissa on perheen kuningas tai kuningatar, siihen ei kouluttamiset yleensä auta. Meilläkin kissat tekee välillä tuhojaan, varsinkin huonekasveja karsimalla, puhelimen latureita popsimalla (tämä tosin on vanhemmiten loppunut) ja Töppö rakastaa välillä kenkiin pissimistä, kuin myös Napsu osoittaa joskus mieltään kakkaamalla jonnekin muualle, kuin hiekkalaatikkoon. ”Haaverin” tapahduttua asiasta kyllä kissan kanssa rauhallisesti asiasta keskustellaan, mutta lopulta ei voi mitään, eläin tekee mitä haluaa (ja toki mitä sallitaan, onko aivan pakko jättää ne hikiset kengät siihen lattialle haisemaan?!?!). Joka tapauksessa lemmikit ovat perheenjäseniä omalla tavallaan. Oikeutetut olemaan olemassa ja saamaan huolenpitoa, kun ne on perheeseen otettu ja luvattu huolehtia.

Itse rakastan perheemme kissoja koko sydämestäni, kuin myös jo kotoa muuttanut poikani, kuka aina vierailulle tullessaan menee ensimmäisenä makaamaan Napsun viereen ja juttelemaan ja rapsuttelemaan. Kaikki muu menee tärkeysjärjestyksessä tämän jälkeen 😀 Siksikin sydäntäni riipii ajatus kaltoin kohdelluista… tätä tuskin lukee kukaan, joka lemmikkiä kaltoin kohtelee, mutta jotenkin toivoisin, että tästä hetkestä eteenpäin ei yksikään ihmisen armoilla oleva eläin kokisi laiminlyöntiä, väkivaltaa, hylkäystä eikä mitään, mikä ei elollisen elämän kohteluun kuulu.

Näin jälkikäteen aloin vasta miettiä, kuinka olisin voinut auttaa tuota koiraa. Tietoa löytyy mm. paikallisten eläinsuojeluyhdistysten sivuilta.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggers like this: